|
Olen pantannut tätä tietoa pitkään, mutta nyt ei enää tarvitse, kun webbisivutkin ovat jo auki…
Vuoden päästä ensi-iltaan tulee käsikirjoittamani hevimusikaali nimeltä 1827. Kyseessä on Turun kulttuuripääkaupunkivuoden eka iso proggis, sen ohjaa näyttelijänä paremmin tunnettu vanha hevimies Juha-Pekka Mikkola ja tuottaa Turun Nuori Teatteri.
Pärekatot roihusivat ja myrsky yllytti liekkejä, kun Turku paloi tuhkaksi vuonna 1827. Järisyttävä ja pohjoismaiden suurin kaupunkipalo osoitti ihmisen pienuuden ja siirsi Suomen kaupallisen, kulttuurisen, akateemisen ja kansainvälisen keskuksen venäläisten hallintokaupunkiin Helsinkiin.
 Mistä kaikki sai alkunsa? Onko syy todellakin pahaisessa piika-Mariassa? Onko metsien miehessä Väinössä avain pelastukseen? Onko apua Paavo Ruotsalaisesta, arkkipiispa Tengströmistä tai venäläisistä sotilaista? Löytyykö runoilija Elias Hellmanin ranteesta ruista, vaikka kaikki ympärillä roihuaa ja äitiä on ikävä?
Turkulaisten nuorten äänihuulet ovat kovilla, kun ilmoille kajautetaan ulkomaisen ja kotimaisen heavy metallin infernaalisimpia klassikobiisejä kautta aikain.
Jos esiintyminen kiinnostaa, niin kotisivuilla on ohjeet bändin ja näyttelijäryhmän koe-esiintymisiin…
Nää valokuvat on tiistaisesta kuvaussessiosta teatterilla. Käteni ei ole oikeasti palanut, se on photoshopattu! Tsekatkaa myös kotisivut, ne on aika hienot. (Navigointipalkki tosin katoaa alasivuilla, käyttäkää takaisinpäin-salamaa.)
Kun sanotaan, että halutaan lisätä parlamentarismia, tarkoitetaan todellisuudessa, että halutaan lisätä puoluekoneistojen valtaa.
Monet poliitikot Jyrki Kataisesta Erkki Tuomiojaan ovat vaatineet presidentin valtaoikeuksien vähentämistä entisestään. He sanovat haluavansa tehdä Suomesta ”parlamentaristisemman” maan. Siitä ei paljon puhuta, mitä tämä parlamentarismi on, ja toimiiko se sitten jotenkin erityisen hyvin. Mielestäni ei toimi, vaan ennen kuin puhutaan presidentti-instituutiosta, olisi syytä korjata parlamentti-instituutio.
Sanaa ”parlamentarismi” käytetään tässä keskustelussa samassa sävyssä kuin sanaa ”demokratia”, sillä se tarkoittaa sitä, että kansa saa päättää. Se on niin monumentaalisen upea juttu, että sitä ei voi mitenkään kritisoida. Se on automaattisesti mahtavaa.
Parlamentarismin vastakohta on heidän puheessaan yksinvaltius, Kekkos-henkinen puolidiktatorisin valtuuksin varustettu kuningaspresidentti. On historiatonta typeryyttä ajatella, että Suomeen ei enää koskaan voisi tulla epädemokraattista ”elinikäistä presidentiä”, mutta on asioiden vääristelyä väittää, että ongelma olisi tuolloin ollut presidentin valtaoikeuksissa. Kekkonen valittiin presidentiksi pari kertaa valitsijamiesjärjestelmällä (ei siis suoralla kansanvaalilla), sitten (kansan valitsemassa) eduskunnassa säädettiin poikkeuslakeja, joilla presidentin valtakautta pidennettiin ja vaalit päätettiin tarpeettomana ohittaa.
Silloin presidentti saattoi erottaa hallituksen ja hajottaa eduskunnan, ja hän myös nimitti hallituksen muodostajan eli pääministerin. Ei enää. Nyt sen sijaan hallituksen voi erottaa vain sen johtaja pääministeri itse, eli hän valvoo itse omaa toimintaansa.
Jos presidentin valtaoikeuksia kasvatettaisiin, se olisi käytännössä pois hallitukselta ja pääministeriltä. Jos presidentin valtaoikeuksia vähennetään, saavat hallitus ja pääministeri niitä lisää. Presidentin vallan karsijat puolustelevat tätä sillä, että kansan valitsema eduskunta saisi lisää valtaa. Käykö näin todella?
Nykyään kansa valitsee presidentin suorilla vaaleilla, joten presidentti on suoraan kansan valitsema. Eduskunta valitaan suhteellisilla ja alueellisilla valueilla, mutta eduskuntaakin voi pitää kutakuinkin kansan valitsemana. (Eduskunnassa on toki vain niitä ehdokkaita, joilla on ollut varaa ostaa mainostilaa ennen vaaleja, mutta jätetään se nyt huomiotta.) Hallitus sen sijaan ei ole kansan valitsema.
Hallituspuolueilla on pieni enemmistö ja yleensä sen muodostajaksi ja pääministeriksi päätyy vaaleissa suurimmaksi päätyneen puolueen puheenjohtaja. Puheenjohtajan eli siis pääministerin on valinnut puoluevaltuusto. Käytännössä kyseessä on siis SDP:n, Kokoomuksen tai Keskustan puheenjohtaja, joka muiden puheenjohtajien kanssa käytyjen neuvotteluiden jälkeen ilmoittaa, mitkä puolueet ottaa mukaansa hallitukseen. Eduskunnalla tai presidentillä, saati ”kansalla”, ei ole tässä mitään veto-oikeutta.
Puolueiden puheenjohtajat sumplivat keskenään, mitä ministerisalkkuja annetaan minkäkin puolueen jaettavaksi, mutta sitten puolue jakaa ne keskenään haluamallaan tavalla. Kunkin puolueen eduskuntaryhmä ja puoluehallitus päättävät, keitä puolueen aktiiveja nostetaan ministereiksi. Ministerin ei tarvitse olla kansanedustaja, meppi, kunnanvaltuutettu tai ylipäätään koskaan ollut vaaleissa ehdolla. Mikä tahansa puolue voi nimettää kenet tahansa omalle ministeripaikalleen, joten periaatteessa hallitus saattaa koostua vaikka kokonaan ei-kansanedustajista.
Hallituksen valitsee siis käytännössä muutaman puolueen puoluehallitus, yhteensä alle sata ihmistä. Hallituksen on nautittava eduskunnan luottamusta, mutta niin kauan kuin maassa on enemmistöhallitus ja puoluekuri säilyy, ei eduskunta voi tehdä muuta kuin hyväksyä hallituksen, hallitusohjelman ja kaikki hallituksen esitykset. Tällöin riittää periaatteessa, että kahdestasadasta kansanedustajasta sata on taivutettu hallituksen (eli hallituspuolueiden puoluehallituksen) linjalle, eivätkä 99 oppositiossa olevaa voi vaikuttaa mihinkään. (Puhemies ei saa äänestää.)
Vain perustuslaillisissa kysymyksissä on oppositiolla teoriassa mahdollisuus vaikuttaa, sillä ne on hyväksyttävä eduskunnassa kahden kolmasosan tai viiden kuudesosan enemmistöllä. Teoriassa, mutta ei välttämättä käytännössä.
Mikä lakimuutos vaatii muutosta perustuslakiin, siitä päättää eduskunnan perustuslakivaliokunta. Valiokunta koostuu kansanedustajista ja sielläkin hallituspuolueilla on enemmistö, joka tietenkin tukee hallituksen linjaa. Pahimmillaan perustuslakivaliokunta käyttää valtaansa väärin niin, että kun kyseenalainen laki asiantuntijoiden mukaan vaatisi perustuslakimuutosta, valiokunta kuitenkin päättää tätä vastaan, koska muuten laki ei menisi eduskunnassa läpi. (Lex Nokia on tästä yksi esimerkki.)
Suomessa parlamentarismi on siis viime vuosikymmeninä luisunut tarkoittamaan sitä, että hallitus tekee päätökset hallitusohjelman mukaan, ja eduskunnan on ne pakko hyväksyä. Hallitusta tai puoluehallituksia ei ole valittu kansanäänestyksillä, vaan puoluekoneistojen sisällä. Niinpä, kun sanotaan, että halutaan lisätä parlamentarismia, tarkoitetaan todellisuudessa, että halutaan lisätä puoluekoneistojen valtaa.
Jos suomalaisista vaikka puolet olisi puolueaktiiveja, tämä olisi ihan hyväksyttävää. Nyt puolueissa toimii erittäin pieni vähemmistö (noin kuusi prosenttia kansasta on puolueiden jäseniä) ja tämän vähemmistön sisällä vain pieni eliitti pääsee vaikuttamaan puoluehallitukseen (saati että tulisi siihen valituksi). Presidentin valtaoikeuksien karsiminen olisi siis käytännössä siirto kansan valitsemalta päättäjältä puolue-eliitille.
Presidentin valtaoikeuksiin ei ole syytä kajota ennen kuin parlamentarismi on kunnossa.
Kymmenen vuotta sitten asuin yksiössä Kupittaankadulla Turussa. Siellä oli valtavat kellarikompleksit, joihin kuului pyörävarasto, kanahäkkivarastot, saunatilat sekä tietenkin valtaisa pyykki- ja kuivaustupa. Kuulin hiljattain erittäin byrokraattisesta polettisysteemistä jossain toisessa pyykkituvassa, mutta Kupittaankadulla vaatteiden peseminen perustui täysin luottamukseen.
Seinässä oli lista, johon merkattiin että koska on pyykännyt ja sitten siitä tuli lasku kotiin. Muistaakseni viisi markkaa per koneellinen. Pyykkikone käynnistyi vivusta vääntämällä. Tämän kummempaa valvontaa ei ollut.
Ainoana ongelmana oli, että kellarissa olevaa pyykkikonetta ei ykköskerroksen asukkaiden suojelemiseksi saanut käyttää klo 21 jälkeen, mutta itse olisin tietysti pessyt pyykkiä aina juurikin illalla. Koska asuin ekassa kerroksessa, päätin suoda itselleni luvan myöhäispyykkiin. En kuitenkaan halunnut jäädä kiinni huoltoyhtiölle, joten ovelasti merkkasin itseni muutamaa tuntia aikaisemmalle tyhjälle kohdalle, ettei tulisi sanomista. Eli jos 19-21 välillä kukaan ei ollut pessyt pyykkiä, niin merkkasin oman 21-22 pyykkini kohtaan 19-20. Nerokasta! (Tai niin luulin.)
Kerran tulin yhdentoista jälkeen hakemassa pyykkejä koneestani, mutta ne olikin nostettu viereiselle mattolauteelle ja koneessa oli jonkun toisen pyykit. Märkien vaatteideni päällä oli lappu, jossa luki: ”Jos kerran itsekin pyykkäät täällä ilmaiseksi, niin voisit vaivautua hakemaan pyykkisi ajallaan. T. Toinen salapyykkäri.”
(Tarpeetonta sanoakaan, mutta myös pyykkien kuivaus tapahtui isossa kuivaussalissa, josta aina välillä katoili sattumanvaraisia vaatteita. Ei hienoimpia kylläkään.)
Ja hyvät lukijat, tämä tarina on tosi! En ole miettinyt olisiko se allegoria jostain ajankohtaisesta aiheesta, mutta varmaankin on.
Perustin Kalevalalle faniryhmän Facebookiin. Käsittämätöntä, että moista ei vielä ollut. Liittykäähän!
Testasin samalla myös Wordlea ja tein lyhennelmän Kalevalasta. Paljon esillä olevat sanat ovat isommalla. Aika hyvin kuvastaa teosta. Keskeiset henkilöt ovat isolla, sitten on paljon sanomista ja virkkomista.
Hauska Facebook-ohjelma teki kollaasin vuoden aikana käyttämistäni status-päivityksistä. Aika hyvä kokoelma, paitsi mitä nyt menin naimisiinkin siellä jossain 
 Tässä Ihmisen poika –kirjassani on paikoitellen aika paljon Raamattu-alluusioita, siis tässä tapauksessa tapahtumia nykyajassa, jotka muistuttavat jollain tapaa Raamatun tapahtumia. Päällimmäisin on tietysti se, että päähenkilö vertaa itseään Jeesukseen.
Ajattelin laittaa loppuun sen kohtauksen, missä Herodes pilkkaa Jeesusta. Tiedättehän? Sen, mikä on kaikissa Jeesus-elokuvissa ja kärsimysnäytelmissä ja aivan joka puolella. Kaikkien tuntema kertomushan menee jotenkin näin:
Juutalaisten ylipappi Kaiafas kuulustelee Jeesusta, joka sanoo olevansa Jumalan poika ja Juutalaisten kuningas. Kaiafas toteaa syylliseksi jumalanpilkkaan ja haluaa, että Jeesus tapetaan. Hänellä ei kuitenkaan ole oikeutta langettaa kuolemanrangaistusta sillä hän tuomitsee vain Mooseksen lain mukaan. Rooman laista päättää kuvernööri Pontius Pilatus, joten Kaiafas, muut rabbit, temppelin kaarti ja fariseukset raahaavat Jeesuksen Pilatuksen palatsiin.
 Arvokas ja hoikka roomalaiskuvernööri Pontius Pilatus kuulustelee Jeesusta, ja kysyy tältä, että ollaankos sitä kapinoitu. Jeesus ei vastaa. Oletko käskenyt juutalaisia kiertämään veroja? Jeesus ei vastaa. Oletko sinä Juutalaisten kuningas? Sitten Jeesus sanoo jotain vaikeasti käännettävää, joka saattaa olla ”Niin sinä väität” tai ”Asia on niin kuin sanot” tai jotain sinnepäin. Joka tapauksessa Jeesus selvittää Pilatukselle, että hänen valtakuntansa tulee vasta kuoleman jälkeen, eikä uhkaa Rooman valtaa mitenkään. Pilatus ei halua tuomita Jeesusta.
Pilatus ilmoittaa vapauttavansa Jeesuksen, mutta palatsin aukiolle kerääntynyt Kaiafaan johtama valtava juutalaisjoukkio alkaa kapinoimaan ja rettelöitsemään ja vaatii, että Jeesus tapetaan. Tästä kohtaa voi yleensä lukea tekijöiden antisemitismin asteen: ovatko koukkunokkaiset kusipäät pelkästä verenhimostaan ja jumalattomuudestaan syyllisiä Jeesuksen murhaamiseen? Vai onko paikalla ehkä paljonkin juutalaisia, jotka puhuvat armon ja anteeksiannon puolesta? Onko Pilatuksessa itsessäänkin ehkä vähän vikaa? Historiallisesti ajatellen Kaiafas oli Pilatuksen nimittämä, joten kovin suuresti hän ei varmana herraansa vastaan olisi lähtenyt kapinoimaan, jos halusi pitää asemansa.
Itse asiassa katolinen kirkko on jopa antanut tarkat ohjeet, että tässä ei saa esittää juutalaista kansanjoukkoa vaatimassa päätä vadille, mutta leffoissa tästä usein poiketaan. Kirkkojen dogman mukaanhan Jeesuksen tappoivat koko ihmiskunnan synnit, eikä vain juutalaisten.
 Oli miten oli, Pontius Pilatus toteaa, että jaahas, olenpa pahassa pulassa. Ja tässä kohtaa evankeliumit ja elokuvat eroavat toisistaan radikaalisti. Raamatussa yleensä tässä kohtaan tuodaan Barabbas esiin ja Pilatus sanoo, että okei, pääsiäisperinteiden mukaan armahdan näistä toisen, valitkaa te. Ja juutalaiset ilmoittavat, että Barabbas pitää armahtaa, Jeesus tappaa. (Joissain tarinoissa Barabbas esitetään jälkeenjääneenä murhamiehenä, toisissa taas ylevänä kapinallisena, joka johtaa juutalaisten vastarintaa Roomaa vastaan.) Sitten Pilatus pesee kätensä, vapauttaa Barabbaan ja määrää Jeesuksen ristiinnaulittavaksi. Joissain Raamatusta 300-luvulla poistetuissa evankeliumeissa tätä juutalaisten syyttelyä on muuten vielä enemmän, niin että kirjoittajien pyrkimykset eivät todellakaan jää epäselviksi.
Elokuvissa Pilatus kuitenkin säännönmukaisesti toteaa, että hetkinen, eikös tämä Jeesus ole galilealainen? Sittenhän Galilean alueen kuningas Herodes Antipas saakin päättää hänen kohtalostaan, ja minun ei tarvitse. Kaiafas ja juutalaiset raahaavat sitten Jeesuksen Herodeksen palatsiin.
 Herodes esitetään läskinä ja vähän naismaisena hahmona, joka käyttää meikkiä egyptiläiseen tyyliin. Hänellä on paljon kultakäätyjä ja muuta jänskää, ja palatsi on täynnä kurtisaaneja, taikureita, napatanssijoita sun muuta. Toisaalla evankeliumeissa kerrotaan myös, miten hän oli mennyt kälynsä kanssa naimisiin ja himoitsi tytärpuoltaan, jonka toivomuksesta Herodes mestautti Johannes Kastajan. Sitten tulee pitkä ja vähän koominenkin kohtaus, jossa Herodes kuulustelee Jeesusta ja pyytää tätä tekemään ihmeitä, herättämään kuolleista ja sen sellaista. Jeesus ei kuitenkaan vastaa mitään, jolloin Herodes suuttuu, ja juutalaiset raahaavat hänet jälleen Pilatuksen luokse, jolloin Barabbas-episodi voi jatkua.
Halusin kirjan loppupäässä vähän riffailla tällä Herodeksen kuulustelukohtauksella, ja selasin Raamattua nähdäkseni, miten se ”oikeasti” meni. Matteuksen evankeliumissa siitä ei kuitenkaan sanota mitään. Eikä myöskään Markuksen tai Johanneksen. Vain Luukkaan evankeliumissa Herodes-kuulustelu mainitaan, ja seuraavista neljästä jakeesta on peräisin tämä monissa elokuvissa nähty kohtaus:
”Herodes ilahtui kovin nähdessään Jeesuksen, sillä hän oli jo pitkään halunnut tavata hänet. Hän oli kuullut Jeesuksesta ja toivoi, että tämä tekisi hänen nähtensä jonkin ihmeteon. Hän kyseli Jeesukselta kaikenlaista, mutta Jeesus ei vastannut hänelle mitään. Ylipapit ja lainopettajat, jotka olivat paikalla, syyttivät Jeesusta kiivaasti. Herodes ja hänen sotilaansa alkoivat nyt kohdella Jeesusta halveksuvasti. Herodes teki Jeesuksesta pilkkaa puettamalla hänet komeaan pukuun, ja sitten hän lähetti Jeesuksen takaisin Pilatuksen luo.”
Ehkä pitääkin tehdä suoraan viittaus johonkin elokuvaan?
 Jeesus-aiheinen romaanini Ihmisen poika edistyy koko ajan ja toivon saavani siitä joulukuussa ensimmäisen version valmiiksi. Jos kaikki menee nappiin, kustantaja innostuu ja itse pystyn olemaan laajentamatta aihetta loputtomasti, kirja voitaisiin julkaista ehkä jo syksyllä 2010.
Niinpä nyt on aika vaikuttaa! Olen tehnyt kirjaa osittain yhteisöllisesti niin, että tulevat lukijat ovat voineet ehdottaa teemaan sopivia biisejä, kertoa mitä mielikuvia keskeinen symboli herättää ja nyt ideoida nimeä yhdelle androgyynille skeittipunk-okkultisti-anarkistihahmolle.
Kirjan tekoon sopii osallistua Wreck-a-Movie -palstalla, joka on tarkoitettu lähinnä yhteisölliseen elokuvantekoon, mutta tuntuu sopivan myös proosaan. Lisäksi Spotifyssä olevalle avoimelle soittolistallle sopii lisätä biisejä! Biisien olisi hyvä käsitellä jotain seuraavista aiheista: uskonto, korruptio, seksi, Jeesus, 80- ja 90-luvuilla kasvaminen, gootti/punk/underground, graffiti sekä uusina maailmanloppu ja utopiat/dystopiat.
Kaipaan myös jonkinlaista konsepteja kansitaiteeksi, toi nyt photoshoppaamani on liian lähellä perinteisten suomalaisten ysärikirjojen halpiskansia, joten vapaaehtoiset graafikot ja kuvaajat ilmoittautukaa!
Myös kommenteissa voi osallistua! Kertokaa, miltä tuo kansikuvassa oleva merkki herättää. Ajatus on, että päähenkilö piirtelee sitä tiedostamattaan ja eri henkilöt esittävät siitä omia tulkintojaan. Jotkut ovat sanoneet, että se näyttää maljalta, toisten mielestä härältä. Mikä se sinusta on?
Olen lueskellut Ihmisen poikaa varten messias-käsityksen kehityksestä. Messias on hepreaa ja tarkoittaa ”Voideltu”, mikä oli juudealainen kunnianimi kuninkaalle, vähän sama kuin ”Majesteetti”. Termiä käytettiin sekä juutalaisten että muiden kansojen kuninkaista.
 Profeetat olivat ennustelleet, että Israelin kansa vielä jonain päivänä saisi voidellun kuninkaan, ja vähän ennen ajanlaskumme alkua olivat Rooman alistamat juutalaispoliitikot kiihottaneet kansaa puhumalla, että tämä uusi kuningas Daavid tulisi aivan pian ja johtaisi Juudean asukkaat kapinaan valloittajia vastaan. Jeesusta alettiin joskus ensimmäisen tai toisen vuosisadan aikaan kutsua voidelluksi eli messiaaksi, eli kreikaksi nimellä Khristos. (Vaikka hän ei johtanutkaan kansaansa kapinaan.)
Usko tulevaisuudessa tulevaan tai varsinkin palaavaan kuninkaaseen tai muuhun pelastajaan on varsin yleinen muuallakin. Samanlaisia tarinoita kuin Daavidista kerrotaan myös ainakin Väinämöisestä, Kuningas Arthurista, Kaarle Suuresta, Buddhasta ja Vishnusta. Palattuaan kuningas aloittaisi uuden kulta-ajan, jota juutalais-kristillisessä yhteydessä kutsutaan messiaaniseksi ajaksi.
Olen koettanut löytää tekstejä, joissa kirjoitettaisiin, mistä juutalaiset profeetat keksivät messias-ajatuksen. Onko siinä jotain jungilaisen universaalia ja alitajuista, keksivätkö he sen aikansa poliittisiin tarpeisiin vai oppivatko sen kenties buddhalaisilta tai egyptiläisiltä? Melko yleinen väite on, että juutalaiset oppivat messianismin zarathustralaisilta joskus vuoden 600 eaa. paikkeilla, mutta mistä nämä persialaiset sen sitten keksivät? Oliko se kenties perua vanhalta indo-iranilaiselta kulttuurilta tai sitä edeltäneeltä indo-eurooppalaisilta? Jos jälkimmäisiltä asti, silloinhan valtaosa eurooppalaisista uskonnoista olisi perinyt sen suoraan sieltä.
 Joseph Klausnerin siionistinen kirja The Messianic Idea in Israel (vuodelta 1956) kylläkin kiistää väitteet voimakkaasti:
The most original people in the world the Greek people did not have any real Messianic expectation; and the Fourth Eclogue of Vergil is so late that there can be no doubt of the influence of the ancient Jewish Sibyl upon this Roman poet, or even of the influence direct or indirect of the prophets of Israel in Greek translation. Moreover, the threefold Persian Saoshyant is also completely remote from the Jewish Messiah, for Zoroaster lived at a time so late (c. 660-583 B.C.E.) that it is hard to believe that the three ”Messiahs” (Saoshyants), all of whom had to be sons of Zoroaster, were the ones who brought into being the Hebrew Messianic expectation, which we see already fully developed in the time of Isaiah and even before.
[…]
The Messianic expectation is the Golden Age in the future. But all the ancient peoples except Israel could tell only of a Golden Age in the fast. Many philosophers and students of religions have been amazed at the marvelous fact that all ancient peoples praised and exalted the Age of Gold which is already past, but only the people of Israel related wonders about the Golden Age which is still to come. The happy state of the first man in the Garden of Eden was so short that it is difficult to call it an ”Age.”
Ei ehkä maailman puolueettominta tekstiä, mutta hyvin kuvaavaa tietyn ajan kansallismielisestä messias-ajattelusta. Monet siionistit ja kristityt lahkolaiset nykyäänkin mieltävät, että messiaaninen aika on alkanut Israelin valtion muodossa ilman henkilöityneen Messiaan välitystä.
Olin puhumassa Immateriaalitalous – Kapitalismin uusi muoto –kirjan julkaisutilaisuudessa. Kirjoittelin kirjan aiheen tiimoilta joitain ajatuksia, jotka myös esitin seminaarissa. Tässä ne lyhentämättöminä:
 Suomalaisena taiteilijana tekijänoikeus suojaa kaikkia teoksiani. Jos otan vuoden vapaata palkkatöistä ja teen omalla riskillä taidetta, minulla on mahdollisuus hyötyä rahallisesti luovuuteni hedelmistä. Tämä on oikein. Jos teen niitä valtion apurahalla, eli ilman omaa taloudellista riskiä, saan nauttia luovuuteni hedelmistä ihan yhtä paljon. Valtio ei omista niistä murustakaan, eikä niitä saada levittää julkisesti ilman lupaani. Tämäkin on vielä melko oikein. Jos myyn valtion apurahalla luomieni teosten oikeudet Sanoma Oyj:lle, se saa nauttia minun luovuuteni hedelmistä aivan samalla tavalla kuin jos se olisi itse taiteilija, joka ne on luonut. Paitsi että sillä on enemmän lakimiehiä ja lobbaajia suojelemaan niitä. Ja se voi ostaa kymmenien taiteilijoiden elämäntöiden tekijänoikeudet toivoen, että joku niistä tuottaa viidenkymmenen vuoden päästä. Miksi sijoitustoimintaa suojellaan tekijänoikeuslaeilla? Tämä ei ole täysin oikein. Jos en myisi oikeuksiani ja sattuisin kuolemaan, jälkeläiseni saavat nauttia työni hedelmistä vielä 70 vuotta kuolemani jälkeen. Jos eläisin vaikkapa 90-vuotiaaksi, olisi suvullani siis tekijänoikeus teoksiini vielä vuonna 2128. Olettaen, että tekijänoikeuksia ei ole pidennetty ennen sitä. Vielä pojan-pojan-pojan-pojan-poikani nauttisi taiteeni rahallisesta arvosta. Tämäkään ei mielestäni ole oikein, mutta jonkun mielestä ehkä on. Mutta jos myisi oikeuteni Sanoma Oyj:lle ja eläisin 90-vuotiaaksi, Rafaela Seppälän pojan Alex Nayerin pojan-pojan-pojan-pojan-poika saisi nauttia luovuuteni hedelmistä vuonna 2128. Täytyisi olla melko kummallisella oikeustajulla varustettu ihminen, jos tämä olisi hänestä oikein.
>>
Käväisen lauantaina Pispalan kirjastossa pitämässä esitelmäni Tulevaisuuden kirja noin kello 13-14. Minun jälkeeni esiintyvät myös kirjailijat Boris Hurtta ja Sari Peltoniemi, eli varsin scifi- ja fantasiapainotteinen kokoonpano.
Lisätietoja katkon jälkeen… >>
|
|
|
